Usko omaan jaksamiseen

On helppoa suorittaa liikuntaa vanhan saman kaavan mukaan, silloin tietää ainakin jaksavansa. Itseään tulisi kuitenkin haastaa yrittämään enemmän.

Pitkin talvea poljin sisätiloissa vain reilua 10 kilometrin matkaa. Maaliskuun lopulla repäisin 20 kilometrin polkemisen.  Sitten siirryinkin polkemaan ulkona. Huhti-toukokuussa pyöräilin muutaman kerran 28 kilometrin lenkin. Tuolloin kuitenkin huilasin välillä vieraillen lintutornilla ja istuen nauttien eväistäni.

Tällä viikolla poljin kahtena päivänä peräkkäin 20 kilometrin matkan ilman huilitaukoja. Oli tarkoitus kolmantena päivänä pitää huilia liikunnasta, mutta iski ahneus ja lähdin kokeilemaan 28 kilometrin lenkkiä ilman pysähdyksiä. Tässä kohden uskoin, että miksei se menisi ja valoin uskoa jaksamiseeni. Lähdin kuitenkin sillä varauksella, että saan oikaista tahi kääntyä halutessani takaisin. Myös mies oli valmis noutamaan autolla matkalta. Jaksoinpa hyvinkin lenkin.

Keskinopeus pysyi tuolla pidemmällä matkalla samana kuin edellisillä lyhyemmilläkin lenkeillä. Tästä kolmen perättäisen päivän pyöräilystä kertyi siis 70 kilometriä. Oudokseltaan oli hieman liikaa, koska seuraava päivä sujui aika lailla voimattomana. Tosin pelkkä hellekelikin alkoi ottaa jo osansa. Odotan ensiviikkoa ja ilmojen viilenemistä, että kuinka tuo polkeminen sitten kulkee.