keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Rakas harrastukseni


Nyt kun illat taas pimenee, on sillä omanlaisensa vaikutukset minuun. Kun sivuun jää niin puutarhanhoito, ulkopyöräily kuin mökkeilykausikin. Hetken tyhjyyden jälkeen alkaa taas muutos elämänrytmissä ja harrastuksissa, aivan kuin uusi aika. Se hiipii kuin salaa, laittaa tarkistelemaan netistä, onko mitään uutta tallennettuna esimerkiksi hiskiin tahi digitaaliarkistoon. Se pistää plaraamaan keväällä sivuun laitettuja papereita. Se polttelee ja kutsuu. Koetan jarrutella, koska tiedän, että se on sitten menoa, kun sille tielle taas lähden.

Se otti otteen aika tarkalleen marraskuun alussa. Sukututkimus, ja tarkemmin Kimolan kylän asutushistoria. Olen rullannut innolla löytämiäni vuoden 1846-1879 vihkitietoja ja lisäillyt niitä tutkimukseeni. Kopioidut rippikirjat odottavat pöydän reunalla, että pääsen niihin käsiksi. Julkaisin jo omille kotisivuilleni uuden jakson; 1827-1848 Kimolan kylän asutushistoriaa. Toivottavasti siitä on joillekin hyötyä. Minulle näiden kokoaminen ja julkaiseminen tuottaa ainakin iloa. kimolan-kylan-asutushistoria.webnode.fi/

Harmaita hiuksiakin toki syntyy, johtuen kielitaidon puutteestani. Mutta pitkälle olen mielestäni päässyt sanakirjojen ja vanhojen käsiala oppaiden avulla. 

Harrastuksensa kullakin. 

Tää lähti siis jo lapasesta, mun rakas harrastus.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti