maanantai 15. elokuuta 2016

Tavoitteet täyttyy



Asettamani minimi 200 km/kk tavoite on hallussa. Elokuun puoleenväliin mennessä on kertynyt liikuttuja kilometrejä 102,68 km. Tästä kävelyä 27,51km, soutua 10,31km, pyöräilyä 62,66km ja hölköttelyä 2,2km.

Viikonloppu meni maalla ilman kilometri-jahtausta. Saimme kuitenkin vähän liikuntaa, kun poika oli maalla mukana ja innostuimme pelaamaan 2,5 tuntia mölkkyä. Pelaamisen ohella toimin keilojen nostajana, joten muutama kyykky tuli suoritettua.


Viikonloppuihin maalla kuuluu aina oleellisena osana herkuttelu. Niin viime viikollakin: hyvä sapuska, suklaa ja saunasidukat. Mä oon niin heikko suklaan suhteen, Fanipaloja uppoaa viikonlopussa pussillinen. Sitä saa taas muutaman kilometrin pukertaa, jotta nuo muutaman päivän ylimääräiset kalorit saa poltetuksi. Ja kun huushollista ei nyt tähän hätään löydy makeaa, otin pakkasesta mustikkaa ja mansikkaa kiisselintekoa varten. Jotta se ei olisi liian terveellistä, tykkään tehdä siihen kaveriksi varsin makean vaniliinikiisselin.

Kesällä painoni perinteisesti pääsi nousemaan, mutta nyt on siitä maksimista lähtenyt 1,3 kiloa. Jospa tuon liikkumismäärän saisin vielä hieman nousemaan, niin herkuista huolimatta saattaisin saada painoakin vielä vähän tippumaan. 

Painoindeksin mukaan olen normaalipainoinen. Käytin laskemiseen apuna sivuston www.painoindeksi.org laskuria. Sen mukaan normaalipainoindeksi on 18,5-24,99. Oma painoindeksini on 24,2, joka on siis aivan ylärimoilla. Laihdutusvaraa ois 15 kiloa, ja silti pysyis vielä normaalipainon rajoissa. Jos jouluun mennessä putoaa muutama kilo, niin kiitos.

Eikun lisää liikuntaa, herkuista en luovu. Päivän pyöräily viipotettu ja illalla vois vielä soutaa. Loppuviikon ulkoilut taitaa jäädä vähiin, ainakin jos luottaa säätiedotuksiin. 

Iloista liikunnallista viikkoa !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti