sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Ajatuksia pyöräilyyn liittyen



Penskasta asti liikunta on ollut tärkeä osa elämääni, lähinnä yleisurheilua harrastaen. Joten ei ole ihme, että vielä tässä iässä haluaa liikuttaa itseään ja tuleehan siinä samalla huolehdittua omasta hyvinvoinnistaan.

Kävely on ollut aina vakkari liikuntamuoto. Sitten piti hommata soutulaite ja juoksuharjoittelua varten juoksumatto. Salilla käyntiäkin olen kokeillut muutamaan kertaan, mutta en tykkää pyöriä siellä porukoitten keskellä. Tykkään puurtaa mielummin yksin. Huushollista löytyy kahvakuulaa, punttia ja remeliä. Innostun aina välillä näihin muihin, mutta hyydyn yhtä nopeasti. Kuten lankuttaminenkin. Sitä jaksan kuukauden kaksi ja sitten se taas jää.

Nyt on tullut tuo pyöräily kuvioihin. Huusholliin rantautui 10.2014 Ikivanha kuntopyörän raato, jolla aloitin satunnaisen polkemisen monen vuoden tauon jälkeen. Olisinko viimeksi polkenut ulkopyörällä vuonna 2002. Muistaakseni syksyllä 2015 sain alkaa pyöräilemään sisällä pojan kilpapyörällä ja kesän ulkopyöräilyn uskaltauduin ottamaan ohjelmistooni 2016.

Kadenssista sananen, olen vain hieman netistä lueskellut. Sieltä löytyy asiasta keskusteluja ja ilmiriitoja. Se lienee asia, kuin elämässä niin moni muukin. Mikä sopii itselle, ei välttämättä sovi kaikille. Me kun olemme jokainen oma yksilö. Kuuntelen pyöräilyssäni omaa kehoani ja otan omalta pojalta palautetta ja neuvoja vastaan; välillä kiltistä ja välillä kiukutellen. Koska pojan pyörään on asennettuna nuo mittariviritelmät, niin yritän ottaa niistä hyödyn irti.


Kadenssi on poljinnopeus, jolla tarkoitetaan polkimien kierroslukua minuutissa. Wikipedia sanoo, että se on  normityypeillä 60-80, aktiivi ym pyöräilijöillä 70-120. Sillä nopeudella on merkitystä mm. polvien kestävyyteen, taloudelliseen ajoon kuin tehokkuuteenkin. Oman kadenssin pyrin pitämään tuolla 75-80 paikkeilla, jos se liikkuu paljon alempana, niin ``valmentajalta`` tulee pyyhkeitä. 

 Itsellä on ikää jo sen verran, ettei tavoite ole ihan kirkas kilpaurheilija, vaan tavoitteena liikunnan ilo ja oman terveyden ylläpito ja kenties joillakin osa-alueilla terveyden ja kunnon parantaminen.

Pyöräillessäni tuolla Zwift ohjelmassa, eteen tulee niin ylä- kuin alamäkiä. Itse en kuitenkaan pelaa siellä vaihteilla, ainakaan vielä. Teen sellaista tasaista työtä, joten ylämäkiä menen alle 10km/h, niistä on välillä kiva saada peukutuksia👍. Ja alamäissä jatkan polkemista, vaikkei sillä ole tuolla virtuaalissa mitään hyötyä. Kerään kuitenkin vielä erillisestä Garminin mittarista kertyneet kilometrit, joten ne alamäki polkaisut näkyvät siellä. 

Tänään koittaa ensimmäinen pyöräilykilpailuun osallistuminen tuon Zwift ohjelman kautta, apuva. Jos oon vika, niin oli sitten vika kisa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti