maanantai 29. toukokuuta 2017

Halkomakoneen valinta



Meidän perheessä tehdään polttopuut niin mökille kuin kaupunkiin itse. Työnjako on se, että mies kaataa ja pätkii puut pölleiksi. Loppu on sitten minun osuutta. Pöllien kanto metsästä, halkominen, kärräys ja latominen vajaan. Ensimmäiset vuodet klapit tuli tehtyä kirveellä, mutta nyt on ollut käytössä halkomakone.
Vanhus vielä jaksaa

Vanha kone kun alkaa olemaan jo ruosteessa, ostimme uuden, Timco HLS8T. Aina ei kaupat kuitenkaan toteudu niin kuin haluaisi. Netistä löytyy koneesta paljon hyvää palautetta, mutta meille sattui sunnuntai-kappale. Hydrauliikkanestesäiliön korkki oli väännetty väkisin kiinni. Kun kone oli vain pienen hetken kyljellään, saatiin öljyt auton takakonttiin. Korkki ei edes auennut ilman papukaijoja. Laitoimme toki uudet öljyt tilalle.

Ja nyt, ei kovin ammattimaisesti selostettu, mutta työntötukki kulki nykien runkoa pitkin. Rungossa oli jo paketista ottaessa maalit irti. Mitkään säädöt ja löysäämiset eivät auttaneet tilannetta. Lisäksi säädin, jolla voi lyhentää tuon tukin palautumismatkaa, piti aikamoista helinää.
Kuva Kärkkäisen sivulta

Olimme siis tyytymättömiä tuotteeseen ja palautimme sen. Tänään lähtee sitten uusi kierros liikkeisiin, jotta saisimme halkomakoneen hankituksi. Viime viikonlopulla vanha kuitenkin palveli minua vielä klapien teossa. Sille vaan on jo puhuttuna uusi koti.
Nämä odottaa näin alkuun. Lisääkin on jo kaadettu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti