Lukkopolkimilla eka ajo

Selailin tänään viime vuoden Royal-pyöräilyn tuloksia. Puhuin sitten ääneen, että kun vuoden vielä harjoittelen, niin vauhtini saattaa parantua ja kehtaan ilmoittautua kisaan mukaan. Ei minulla kisaan mikään hinku ole mukaan, mutta tulihan sanottua. Kilpailun tiesin, sillä poika on siinä ajanut ja menossa nytkin mukaan.

Tähän sitten niin mies kuin poika keskusteluun, että olisihan sitä vauhtia jo nytkin enemmän, jos ajaisin lukkopolkimilla. Olin jo lähdössä hybridillä ``sunnuntai-ajelulle``, kun poika haki esiin maantiepyörän. Ajattelin, että taitaa olla edessä kimppalenkki. Mutta poika rullasikin hybridi-Millin pois eteisestä ja käänsi maantiepyörän ylösalaisin olskin lattialle. Auts. Siinä kohtaa alkoi sydän hakkaamaan. Tutut ja turvalliset polkimet irtosi ja lukkopolkimet tulivat tilalle. Armoa anelin ja moitin miehiä, että nytkös te haluutte nähdä mun kaatuilevan.

Mikään selitys, valitus ja manaaminen ei auttanut. No, ehkä mä kaipasin tätä rohkaisua. Poika sääti pihalla polkimet niin, että kengät aukeavat helposti. Seurasi koeajoa lähimmällä tiealueella ja neuvoja sateli. Klosseilla olen kaksi talvea ajanut sisällä, mutta onhan se ihan toista polkea niillä ulkona.

Ajoin 15 kilometrin lenkin, ilman vaativia ylämäkiä. Liittymät otin varmanpäälle ja valmistauduin ajoissa kengän irrotukseen ennen liikennevaloja. Pientä tuskanhikeä oli pari kertaa, kun pyörätiellä tuli vastaan puhdistustraktori. 

Ensimmäinen lenkki klosseilla ohi onnellisesti, kyllä nyt helpotti. Huomenna oli tarkoitus pitää huilipäivä, mutta mä luulen, että huomenna kokeillaan jotain pätkää ihan ajan kanssa.