sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Pihatyöstä toiseen


Joitakin sipuleita myyrät ovat säästäneet mökkipihalla.
Kirjopikarililja

 



Hiekan kärräys jäi, kun vaihdoin taas projektista toiseen. Sain miehen rakentamaan minulle kierrätysmateriaalista lavan, johon sain istutettua perunaa. Lava on kooltaan noin pari neliötä ja aivan liian tiheään istutettu. Tämä perunan istutus kokeilu on nyt toinen kerta elämässäni. Lavan etu reunaan kylvin lisäksi kosmoskukkaa ja molempiin päätyihin myös auringonkukkaa. 


Mies auttoi lapioimaan toisen peräkärryllisen multaa pihaan, samoin auttoi kärräämisessä lavalle. Olin silti aikas kipeä selän puolesta tästä projektista.

Samalla täyttyi mullasta pikkulumme. Muutaman taimen siihen jo istutin. Jahka lastentarhan taimet vähän varttuvat, niin siirrän niistä osan pikkulumpeeseen.

Lastentarha


Lauantaina Huutonet hakuuni ``Jaala`` osui laituri. Nykyinen laituri on jo lähes hukkuneena. Myytävän laiturin runko kiinnosti ja käytiin se ostamassa. Sitten joskus laitetaan siihen uudet laudat jne. Näin kuitenkin laiturin uusiminen tulee halvemmaksi kuin tuliterällä ostoksella. Neljän osan hakumatka peräkärryllä oli minulle täynnä pelonsekaisia kilometrejä, että pysyykö lasti matkassa. Yhden osan varasin itselleni kahvittelutasanteeksi. Täytyy taas kaivaa, kun sen asettelen jossain vaiheessa paikalleen. 
Pikkulumme ja taustalla mallailtavana tuleva kahvittelutasanne





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti