tiistai 29. maaliskuuta 2016

Hollolan Kutajärven lintutorni



Kävimme maanantaina tutustumassa Hollolan Kutajärven lintutorniin. Lahdesta sinne on matkaa noin 15 kilometriä. Kutajärvellä sijaitsee niin lintutorni kuin pienempi tähystyslava. Lahdesta päin ajettaessa Rantatietä pääsee risteykseen, jossa lukee Kutajärven lintutorni. Risteys on juuri ennen Pyhäniemen vanhainkotia. Tässä risteyksessä on paikka noin kolmelle-neljälle autolle. Tästä kävelymatkaa tornille noin 1,4 km. Lyhyemmällä kävelymatkalla selviää, jos ajaa Rantatieltä tämän opastepaikan ohi. Kääntyy vasemmalle Pyhäniemen kartanon kohdalta Kalaojantielle ja sieltä vasemmalle Pätiäläntielle. 

Matkan varrella lintutornille on lukuisia infotauluja ja loppupolulle on rakennettu juuri viime syksynä upeat pitkospuut. Jo pelkästään tuo matka tornille oli upea.

Lisätietoja löydät osoitteesta:

Kutajärvellä oli vielä varsin rauhallista linnullisesti, mutta ihastuin paikkaan ikihyviksi. Odotan innolla sinne uudelleen menoa. Parin viikon päästä siellä saattaa olla jo aikamoinen kuhina. Sinne olisi minun mahdollista kulkea myös polkupyörällä, matkaa kotoa kertyy noin 13 kilometriä.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti