torstai 4. helmikuuta 2016

Itsensä haastaminen



Itsensä haastamisen vaikeus, tässä tapauksessa liikunnan suhteen.

Pääsin ensimmäistä kertaa eläissäni kokeilemaan syksyllä 2013 soutulaitetta. Tykästyin silloin siihen kovin. Salilla käydessä, soudin puolen vuoden ajan. Koska salilla käydessä tein muutakin, oli tuolloin matka vain 1,5-2 kilometriä/viikko.

Tammikuussa 2015 sain kotiini oman soutulaitteen Concept 2:n. Jo tammikuussa soutumatka oli 4 kilometriä ja vuoden loppuun mennessä matka oli kasvanut viiteen kilometriin kerta soudulla. Vastuksen olen koko ajan pitänyt vielä samana. Vauhti on matkan pitenemisestä huolimatta parantunut. Vuoden vaihteessa soudin kokeiluksi kaksi kertaa 7 kilometriä. 

On vaan helppoa sanoa aina itselleen, että kerta viikossa riittää ja puoli tuntia kerralla. Ei löydy itsestä halua hakea omia rajojaan ja yrittämään enemmän. Olen katsonut teeveestä muutaman kerran hurjaa painonpudotusta. En niinkään laihdutusnäkökulmasta vaan siitä, mitä omalla tahdon voimalla voidaan saada aikaan. Kukaan ei voi pakottaa sinua liikkumaan, vaan se on lähdettävä itsestä. Sinun tulee itse haastaa itsesi.

Viime soutukerralla ajattelin, että edetään aina 5 minuuttia lisää metodilla. Vauhti pysyi vielä yllä, mutta auttamattomasti peppu alkoi puutumaan. Vaikkakin musakki pauhasi ajanvietteenä, niin myös paikallaan junnaaminen alkoi tylsistyttämään. Tuloksena oli kuitenkin 50 minuutin soutu, 8,79 kilometriä, poltettuja kaloreita 436. Keskisyke 137.

Tuli sitten asetettua itselle uusia tavoitteita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti