torstai 7. huhtikuuta 2016

Määrittämätön atoksinen struuma


Nyt on sitten kaulapattiin saatu diagnoosi E04.9; määrittämätön atoksinen struuma. Tuo atoksinen tarkoittanee myrkytöntä. On kiva, kun lääkärille on vain soittoaika ja lääkäri puhuu kuin tuli perseen alla. Omia kysymyksiä ei kerkeä tekemään. Kilpirauhaslohkossa siis 2-3 cm:n kystamainen kohouma ja pitkin kaulan aluetta nestetäytteisiä pienempiä kystarakkuloita.

Väsymyksen takia tehtiin myös useita verikokeita. Useampi arvo oli viitearvojen ulkopuolella, mutta niistä ei kuulemma tarvi olla huolissaan. No, ehdin niistä jo muutaman päivän huolestua, kun tulokset näin Omakannassa. Tässä kohdassa ei nyt ainakaan kuunnella potilaan omia tuntemuksia. Kaikki pitäisi olla hyvin, vaikka itsestä ei niin tunnukaan. Ja ne vähäisetkin lääkkeet, mitkä helpottaa elämänlaatua, tulisi lopettaa. Jee… Jatketaan sitten unettomia öitä.

Näillä sitten taas mennään, ja ootellaan, että kysta kasvaa.
Kuva sivulta: http://pdg.talola.com/struuma-kilpirauhasen-turvotusta

Struuma on häiriö kilpirauhasen soluissa, jotka suurenee struumakyhmyksi. Voipi olla oireeton tahi aiheuttaa paineentunnetta, painaen esim. henki- ja ruokatorvea. Suurin osa kilpirauhasen kyhmyistä on vaarattomia, vain noin 5 % kyhmyistä on syöpiä. Omalla kohdallani ultran lisäksi ei tehty ohutneulanäytettä. Näyte on nopea ja mielestäni lähes kivuton toimenpide. Näyte otettiin ensimmäistä leikkaustani edeltäneessä tutkimuksessa. Viitattu 7.4.2016 http://kilpirauhaspotilaat.fi/artikkeli/struumat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti